keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Kioto: Sen pituinen se


Hyvät naiset ja herrat: hyviä uutisia. Luette - luojan kiitos - tämän reissun viimeistä blogipäivitystä!

Tämä päivitys olikin sitten todellisen tuskan takana ja oli jo melko lähellä, etten jättänyt koko kirjoitusta tekemättä. Alkumatkasta jouduin poistamaan puolet teksteistä turhana horinana ja nyt loppuvaiheessa jokaisen sanan joutui pusaamaan rautakangella ulos otsa hiessä. Ajattelin jollain omituisella aivoituksella, että jos en kirjoita tätä tarinaa loppuun, niin ehkä se jonkun ihmeen kautta vielä jatkuukin. Totuus kuitenkin on, että johonkin on lopetettava, että voi taas aloittaa uudestaan. Lotto oli vielä viimeisenä lauantaina vetämässä, mutta koska siitäkään ei napsahtanut pottia, niin se oli kyllä vihon viimeinen varmistus paluulle. Niin karmealta kuin ajatus tuntuukin, on tämä reissu nyt aika pistää pakettiin. Suomeen palaaminen on jo pitkään lymyillyt jonkinlaisena kammottavana mörkönä sängyn alla rapistelemassa, mutta en ole uskaltanut edes kurkata, minkälainen hirviö sieltä mahtaa olla ryömimässä esiin? Tätä reissua edelsi vuosien suunnittelu ja kaikki elämässä tähtäsi vain tämän retken toteuttamiseen, ja nyt yhtäkkiä kaikki onkin sitten ohi. Mitäs nyt pitäisi sitten tehdä?? Olo oli reissatessa joka päivä turvallinen, kun oli selkeä suunnitelma ja tie (tai meri) kimmelsi avoinna edessä. Tästä eteenpäin on matkakalenterissa pelkkää tyhjää ja vastassa betoniseinä tai jonkinlaiseen ikuiseen kadotukseen syöksevä hornantuutti. No ei vajota ihan niin syvälle synkkyyteen kuitenkaan, sillä vaikka tulevaisuus pelottavalle ja ahdistavalle tuntuukin, niin jos terveyttä riittää, kaikki on edelleen elämässä mahdollista. Nyt on aika kohdata möröt ja katsoa mitä elämä tuopi tullessaan. Öööö, onks ihan pakko?? Kyllä on, turpa kiinni ja eteenpäin elämässä...


Viimeinen etappi


Tokyo tower
Säkkipimeästä, taifuunin ryöpyttelemästä Tokiosta lähdettiin läpimärkinä yöbussilla kohti Kiotoa kello 22. Lentoliput Suomeen saatiin viimeisinä Tokion päivinä buukattua ja paluu vanhaan työpaikkaankin varmistui. Tämähän oli sen suhteen hyvä asia, ettei tarvitse paluun jälkeen ihan tyhjän päälle pudota ja toisekseen ensi vuonna Kotkassa on tulossa mm. Tall Ships Races, joten mielenkiintoista työsarkaa varmasti riittää. Alun perin varattiin Finnairin suora lento lauantaille, mutta koska töissä piti olla vasta maanantaina, niin miksi ihmeessä mentäisiin jo lauantaina takaisin? Ehei! Siirrettiin siis lennot vielä sunnuntaille ja koska lentoyhtiö ja reititys pysyi samana, niin siirrosta ei koitunut onneksi minkäänlaisia lisämaksuja. Viimeiset lentomailit (70 000 mailia) paloi nyt näihin paluulippuihin, eli hyvin tehokkaasti tuli vuoden aikana kaikki käytettyä. Pelkkä ajatuskin paluusta alkavan talven keskelle saa melkein pakokauhun valtaan, mutta toisaalta asiaan on ehditty kyllä jo varautua, koska siinä vaiheessa kun päätettiin varata lennot (tai siis koko lentokone) Pukapukalle, oli selvää että takaisin on jossain vaiheessa tyhjätaskuna tultava. Missään nimessä en kadu sitä päätöstä, sillä Pukapuka oli tämän reissun päätavoite ja sehän tuli perhana sentään tehtyä! Oujes!!


Omori Resort Camp
Bussissa kohti Kiotoa en nukkunut sekuntiakaan, vaan mietiskelin kaikkia viimepäiväisiä tapahtumia ja kuuntelin sateen raivoisaa rummutusta kattoon. Pakko myöntää, että muutamat jutut Tokiossa alkoi mennä hiukan "erikoiseksi", mutta kokonaisuudessaan oli jälleen kerran erittäin huikea ja antoisa visiitti. Nyt aletaan elämässä pikku hiljaa olla todella isojen kysymysten äärellä ja mietiskelin yön pimeydessä, että ollaankohan tässä nyt varmasti menossa oikeaan suuntaan? Kuka näistä tietää? Tällä hetkellä oltiin kuitenkin menossa kohti Kiotoa ja se on taatusti aina oikea suunta elämässä. Kävin jokaisella huoltoasemapysähdyksellä hiukan jaloittelemassa, silittelemässä kissoja pihalla ja tarkastamassa asemien öistä tarjontaa. Todella hienoja oli kaikki huoltoasemat Japanissa ja näytöiltä näki jopa vapaana olevien vessojen tarkan lukumäärän ja sijainnin.


Grilliruokia

Kiotossa oltiin aamulla ihanasti jo kello 05.50, joten nyt oli todellakin aikaa jumitettavana. Jestas, että Kiotossa tuntui jo viileältä näin aamutuimaan ja edellisen visiitin kuuma kosteus oli enää kaukainen, häilyvä, ihana muisto vain. Heitettiin laukut välittömästi Kioton juna-aseman lokeroihin ja nuokuttiin penkeillä hytisten siihen asti, kunnes kaupat avautuivat ja päästiin sisätiloihin lämmittelelemään ja aikaa tuhlaamaan. Kello 14 aikoihin lähdettiin viimein hyvin väsyneinä vaappumaan Kioton asemalta kohti majoitusta ja ajoitus oli onnistunut, sillä oltiin juuri sopivasti kello 15 aikaan oikean kerrostalon edessä. Nyt oli kyllä todella pieni asunto, mutta sijainti erittäin hyvä ja koska ei ollut mitään aikomusta sisällä asunnossa jumittaa, niin tämä toimi meille varsin mainiosti. Mahduin juuri ja juuri nukkumaan suorana ja muutama sentti jäi jopa seinien väliin vielä ekstratilaa. Tadaa! Tempaistiin heti pari tuntia unta kaaliin, jonka jälkeen lähdettiin käymään ystävän kämpillä aivan Kioton keskustassa. Kävelymatkalla ostin tuliaisiksi suomalaista lonkeroa, jota saa nykyään kaikista hyvin varustetuista marketeista Japanissa. Vaikka oltiin hyvin väsyneitä matkanteosta, niin ilta oli kiva ja sovittiin parin päivän päähän seuraava tapaaminen, jonkinlaisen, kesän päättävän grillausretken merkeissä.


Ine
Koska torstai oli Japanissa vapaapäivä, niin siinä kohtaa oli hyvä tilaisuus retki toteuttaa ja mukaan lähti myös ystävän lapset ja muutama muu edellisten vuosien Kioton vierailuilta tuttu ihminen. Tähän retkipakettiin kuului kuljetus pakettiautolla noin tunnin päähän Kiotosta ja kaikki grillaustarpeet paikan päällä. Erittäin helppoa, kun ei tarvinnut itse kantaa ruokatarvikkeita tai valmistusvälineistöä mukana. Juomat ei ikävä kyllä kuuluneet pakettiin, joten ennen lähtöä oli käytävä nopeasti vielä marketin kautta hakemassa pari kassillista juomia kyytiin. Kohteena oli siis Omori Resort Camp, joka on erittäin miellyttävä ja raikas paikka, Kioton vihreiden vuorten syleilyssä ja ruokakin maistui entistä paremmalle näin komeissa maisemissa nautittuna. Oli tuoretta lihaa, kalaa, sieniä, kasviksia ja ties mitä Japanin herkkuja. Aivan uskomattoman hyvää! Sanon edelleen, että Kiotolaiset on todella onnellisessa asemassa verrattuna monen muun japanilaisen kaupungin ihmisiin, koska heillä luonto on aina lähellä. Vain pieni matka kaupungista ulos ja olet luonnon keskellä samoilemassa aamu-usvassa, tai kalastamassa puhtaiden jokien varsilla. Juuri kun oltiin lähdössä takaisinpäin kohti Kiotoa, alkoi satamaan aivan kaatamalla ja todella hyvä säkä meillä oli näköjään tämän retken ajoituksen suhteen. Grilliretken jälkeen päästettiin ystävän lapset ja vaimo ns. "lepäämään kotiin" ja käytiin sen jälkeen vielä Karaokessa ”laulamassa” ja yleisesti sekoilemassa ympäri Kiotoa. Keksittiin kaiken hoilottamisen ja huutamisen ohella idea, että lähdetäänpä kaverin autolla tekemään vielä viikonloppuna pieni kierros pohjoiseen Kiotoon, sillä siellä suunnassa ei ole vielä ikinä käyty. Se on selvä, että ilman paikallisten ystävien apua ja tuntemusta ei tällaisia paikkoja ikinä edes nähtäisi.


Fushimi Inari-Taisha
Kioton välipäivät hyödynnettiin tekemällä pitkiä kävelyjä ja käytiinpä viimein myös Fushimi Inari-Taisha -temppelillä, joka on kuuluisa ylös vuorelle kulkevasta 10 000 punaisen (vai onko ne oransseja?) portin kävelyreitistä. Näitä punaisia portteja voi yritykset, ja miksei myös tavalliset ihmiset ostaa itselleen, ja sen jälkeen portti lisätään tekstin kera, johonkin sopivaan väliin reitille. Porttien hinnat liikkuu yleisesti 3000-10 000€ välimaastossa (koosta riippuen), eli ei ole ihan halpaa puuhaa, mutta yrityksen hyvä menestys on tietenkin turvattu ja siunattu tämän investoinnin jälkeen. Kettuja löytyy kaikissa mahdollisissa olomuodoissaan ympäri temppeliä ja niiden merkitys on toimia viestinvälittäjiä jumalille. Eli sopivalla lahjuksella (esim. sakea tai riisiä) viestisi saatetaan toimittaa perille. Temppeli ja kävelyreitti oli erittäin hieno ja ehdottomasti kannattaa jokaisen ottaa Kioton ohjelmaan, mutta turisteja oli tietysti aivan järjetön määrä. Meinasi alkaa jossain vaiheessa jo ketuttamaan! Kannattaa tulla todella aikaisin ennen turistibussien saapumista tai mahdollisesti jonain karmeana sadepäivänä, niin ehkä saa hiukan rauhallisimmissa merkeissä kävelyn suorittaa. Kipuamista ylös vuorelle riitti, mutta meillä tämä ei kaiken patikoinnin jälkeen tuntunut missään, ja päätettiin kävellä vielä alhaalta 10 kilometriä takaisin majoitukselle. Sen kävelyn jälkeen alkoikin sitten tuntumaan, että jotain on tänään tehtykin.


Auringonlaskua katsomassa
Lauantaina lähdettiin ystävän automobiililla liikenteeseen ja ajettin ensin Amanohashidaten, (ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka) läpi erittäin rentoon ja tunnelmalliseen paikkaan nimeltä Ine. Ine:ssä tehtiin pieni kiertoajelu veneellä ja sen jälkeen käytiin syömässä erittäin maistuva lounas paikallisessa kalaravintolassa. Japanissa on annoksen visuaalinen ilme melkein yhtä tärkeää kuin maku, ja tälläkin kertaa annos oli oikea värien ilotulitus. Ruokailun jälkeen käytiin juomassa rannassa jälkiruokateet ja tämä ei ollutkaan mikään "teet pahvimukiin ja matka jatkuu" -tyylinen homma ollenkaan. Haudutusajat mitattiin nimittäin kellosta sekunnilleen ja sen jälkeen teetä piti haistella ja maistella juuri oikea aika. Yhdessä vaiheessa ajattelin, että eiköhän tätä ole nyt tälle päivälle jo haisteltu tarpeeksi, mutta heti tuli huomautus, että "aika ei ole vielä täysi, nokka kiinni lasiin ja nuuh nuuh."


Värikkäitä ruokia
Nuuhkimissession jälkeen jatkettiin matkaa pohjoiseen ja käytiin hyvin hienolla paikalla, korkealla mäen päällä sijaitsevassa onsenissa kylpemässä, ja mikä suomalaiselle tässä kohtaa parasta: lauantaisauna! Kesken kuumassa vedessä killumisen huomasin yllätyksekseni, kuinka paikalle lappaa tatskattuja, hiukan häijyn näköisiä äijiä ja siinä kohtaa tajusin, että olenkin nyt ensimmäistä kertaa elämässäni ”tatuoinnit sallivassa” onsenissa sisällä! Yritin istua hyvin hiljaisena ja huomaamattomana, yltä päältä tatskattujen äijien keskellä kylvyssä ja varoa, etten kohta tule vielä värvätyksi johonkin paikalliseen rikollisjärjestöön mukaan. Tatuointien kanssa on siis mahdollista päästä joihinkin onseneihin Japanissa sisään, mutta minulle tämä riitti kyllä nyt kokemuksena niistä, kiitos vaan. Kylpemisen jälkeen jatkettiin matkaa kiertämällä pohjoinen niemi kokonaan ympäri, auringon laskiessa samalla upeasti horisonttiin. Olipa mahtava päätös päivälle. On nämä vaan hienoja maisemia täällä pohjois-Kiotossa ja jos auto on käytetettävissä, niin ehdottomasti kannatta ajella. Lopuksi oli edessä vielä parin tunnin ajo halki pimeän illan takaisin Kiotoon, jossa tietysti haluttiin palkita kuljettajana toiminut ystävä ravinnolla ja ryhtinaallisella juomatankkauksella.


Viimeisenä Kioton päivänä nähtiin vielä kerran kaikki paikalliset ystävät ja pidettiin meidän matkan päätösjuhlat. Kaiken huipensi, kun oltiin keskellä yötä ottamassa viimeistä yhteiskuvaa, niin kenenkään huomaamatta aito Kioton Geisha teki meille pienet tepposet ja tuli yllättäen taustalle kuvaan mukaan. Tämä oli paikallisten ystävienkin mielestä aivan ennenkuulumatonta ja olipa yllättävä tapahtuma vielä tähän loppuun. Päivän päätteeksi hyvästeltiin kaikki Kioton ystävät, mutta ei tässä nyt kovin haikealla mielellä voinut olla, koska eiköhän tänne taas kohta tulla. Fakta kuitenkin on, että minä en pysty Japanista kovin kauaa pysymään pois. Se on varma juttu.

Amagasaki
Matkan viimeiseksi neljäksi päiväksi varasin Airbnb-majoituksen Osakasta, josta meidän oli siis lähdössä sunnuntaina takaisin suomeen. Tarkoitus oli kuitenkin vielä mennä viikonloppuna Amagasakiin festivaaleille, joilla vuosi sitten aloitin tämän reissun. Samaan festivaaliin olisi nyt hyvä myös lopettaa. Aivan uskomatonta, että vuosi oli jo siitäkin kulunut! Osakassa käytiin jälleen Spa World -onsenissa, tehtiin viimeisiä tuliaisostoksia ja täytettiin laukut pulloleen vihreää teetä ja kaikenlaisia Japanilaisia makeisia. Kaikki oli näin valmista lähtöön. Reissun viimeinen päivä käytettiin suuntaamalla siis vielä Amagasakin kaupunkiin, joka sijaitsee Osakan ja Koben välissä, ja jonne vuosi sitten päädyin jostain täysin omituisista syistä johtuen ja tutustuin paikallisiin ihmisiin. Ajattelin mielessäni, että ei kukaan voi minua enää täällä muistaa, mutta kun tultiin festivaalialueelle, niin heti tuli ihmisiä moikkaamaan kuin vanhaa tuttua. Saatiin t-paitoja, ruokaa ja juomaa ilmaiseksi ja olin todella iloinen näin hienosta vastaanotosta. Katja tapasi nämä ihmiset nyt ensimmäistä kertaa ja varmasti oli yllättynyt porukan ystävällisyydestä ja siitä, miten olin onnistuin muutamassa hetkessä luomaan tänne tällaisen verkoston. Vietettiin koko ilta Amagasakin ystävien seurassa musiikkia kuunnellen ja tämä oli erittäin hieno päätös meidän ikimuistoiselle matkalle. Tästä Amagasakista alkaa nyt yllättäen muodostua yksi meidän suosikkipaikoista Japanissa, vaikka mitään nähtävää täällä ei sinänsä ole. Ihmiset on sitten sitäkin mukavampia. Viimeisellä junalla palattiin takaisin Osakaan, jossa oli jäljellä enää yksi yö ja reissu olisi sillä kuitattu.


Paluu takaisin suomeen



Nukuin erittäin huonosti koko yön ja olo oli todella epätodellinen kun jo ennen kuutta käveltiin laukut selässä pitkin Osakan tyhjiä katuja. Mitä on tapahtumassa? Minne ollaan menossa? Miksi?? Lento Osakasta lähti täysin ajallaan ja kun Finnairin A330 koneen renkaat tärähtivät 10 tunnin päästä suomen maankamaralle, olo oli haikea, mutta toisaalta myös tyytyväinen, että saatiin alunperin melko mahdottomalta tuntuva retki vedettyä kunnialla läpi. Tässä kohtaa voitiin enää todeta toisillemme: kiitos matkaseurasta, se oli nyt siinä. Lähtiessä ajattelin, että näinköhän enää hengissä tullaan ikinä takaisin, mutta täällä sitä taas oltiin. Aika sitkeitä sissejä kuitenkin ollaan, perskutarallaa sentään. 

Porukat oli meitä kivasti kentällä vastassa ja edelleen tuntui omituiselta, että vuosi oli todellakin jossain välissä hurahtanut. Tuntui ihan kuin olisi tultu vaan lyhyeltä reissulta takaisin japanista. Joo ja nyt tässä kohtaa kuuluisi alkaa horisemaan, kuinka ajettiin halki kullanhohtoisten syyspeltojen ja vihreänä humisevien havumetsien kohti Kotkaa ja tajusin, kuinka upea ja ylivoimaisen mahtava maa suomi oikein on kaikkiin muihin maihin verrattuna! Okei, Suomi on monella mittarilla tarkasteltuna kyllä hieno maa, mutta tällaiset jutut on minun mielestä hiukan sellaisten koko matkan salaa koti-ikävää poteneiden ihmisten juttuja. Jokaisessa maassa on omat hyvät ja huonot puolensa. Syntymäpaikkalotossa on kaikille suomalaisille tullut jättipotti, mutta kysykääpä lottovoittajilta, onko elämä välttämättä ollut yhtä juhlaa voiton jälkeen? Yritän tässä nyt sanoa, että suurin osa ihmisistä ei edes kaipaa mitään lottovoittoa ja elävät silti todella hyvää elämää ilmankin. Suomessa kannattaa yrittää iloita niistä hyvistä puolista ja häipyä sitten talveksi jonnekin muualle. Tähän kohtaan tulisi hymiö jos niitä käyttäisin. Sen kuitenkin sanon tässä, että vuoden aikana kun luki suomen lehtiä niin sai täysin omituisen kuvan, että suomalaiset on muka yhtäkkiä jotain aivan hirvittäviä ihmisiä, rasisteja ja ties mitä muuta ja tätä näkemystä en taatusti allekirjoita. Toivottavasti moinen höpinä loppuu pian. Minun kokemuksen ja näkemyksen mukaan suomalaiset on lähtökohtaisesti yksi maailman rehellisin ja hyväsydämisin porukka. Monessa maailman paikassa puheet on kyllä komeita, suu käy vaahdossa ja kädet heiluu, mutta täysin tyhjäksi jää kaikki jutut. Hiukan kun raapaisee kiilloitetun pinnan alta, niin shittiä pulppuaa välittömästi pintaan. Suomalaiset on ehkä hiukan lapsellisen hyväuskoisia jossain asioissa, mutta olkaamme ylpeitä siitäkin puolesta.


Kotkan poikii ilman sähköö


Kotiovi Kotkassa narahti auki kello 18 aikoihin ja todettiin välittömästi, että jestas sentään sähköt ei ole päällä, eikä meillä ole muuten mitään huonekalujakaan kämpässä. Nukuttiin siis tyhjässä kämpässä, pimeydessä lattialla ja seuraavana aamuna pyöräilin turpa huurussa suoraan töihin. Että sellainen paluu. Mitä tässä kohtaa nyt osaa sitten sanoa? Yritän kirjoittaa jonkinlaiset loppusanat ja parannella blogia pikku hiljaa, kunhan pää hiukan selviää. Siis jos selviää... Ei ole kyllä tähän päivään mennessä vielä selvinnyt. 

Sen vielä kuitenkin sanon tässä, että ei hirveästi lämmittänyt mieltä kun selvisi, että palkinnoksi siitä hyvästä, että elettiin omilla säästöillä yli vuosi, ilman minkäänlaisia valtion tukia tai korvauksia, niin 5 kuukautta napsahti siitä hyvästä karenssia Katjalle. 5 kuukautta! Katjahan oli loppuun asti uskollisesti töissä, mutta kenkää tuli ja tehdyt tunnit ei nyt sitten kuulemma riitä täyttämään työssäoloehtoa. Minkäs teet jos ei työtunteja vaan tipu? Mistään liitoistakaan ei ole tässä kohtaa (tai missään kohtaa) yhtään mitään apua. Minusta on vaan aika epäreilua, että jotkut saa kaikki tuet heti, mutta 15 vuotta pienellä palkalla töitä tehnyt ja kaikki veronsa suomeen maksanut ihminen jätetään kylmästi tyhjän päälle. Kiitos vaan ja terveisiä...

Nyt kuitenkin iso kiitos kaikille, jotka on olleet osana tätä reissua ja vaivautuneet edes jonkun päivityksen lukemaan. Klopetrotteri kiittää, kuittaa ja hajoaa pakkaseen. Toivottavasti jutuista on ollut edes jonkinlaista iloa jollekin. Tulkaa nykimään hihasta tai lähestykää rohkeasti viestein, jos jotain kysyttävää tyynenmerenmatkailusta on mielessä. Toivottavasti palataan vielä joskus tulevaisuudessa uuden blogin muodossa! Ikävä sanoa tätä, mutta nyt näkemiin ja kuulemiin! Olkaa ihmisiksi! Aere ra...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti